Pin up ja muut vähemmän tunnetut muoti-ilmiöt

Pin up tunnetaan usein nimeltä Suomessa, mutta harva oikeasti tietää mitä se on. Pin up on syntynyt 1800-luvun loppu puolella, ja oli aluksi kuvataidemuoto. Lehdet alkoivat värittää kansiansa kuvilla, joissa oli kuvattu vähäpukeinen, viaton ja seksikäs nuorinainen, eli pin up tyttö. Myöhemmin pin up tyttöjä ollaan käytetty myös mainonnassa, esimerkiksi coca-cola on käyttänyt mainonnassaan pin uppia. Pin up on siis joskus ollut todellakin suuri muoti-ilmiö, mutta nykyään sitä ei juurikaan tunneta. Pin up tunnetaan myös sanalla ”fiftari tyyli”, eli 50-luvun tyyli.

Pin up tyyliä
Pin upille löytyy silti suomestakin vielä uskolliset fanit. Esimerkiksi vuonna 2015, suomessa järjestettiin pin up missikisat, joka veti melko paljon suosiota. Naiset pukeutuvat kuviin vintage tyylillä, ja hieman seksikkäästi. Pin up mallit eivät yleensä ole laihoja, vaan melko kurvikkaita, jota suositaan pin upissa. Pin up tyyliin kuuluu myös näyttävät silmän rajaukset, hiuksiin asetettava huivi tai muu päähine sekä lantiota korostavat vaatteet. Pin uppiin kuuluu myös ajeleminen vanhoilla amerikan raudoilla, sekä rock musiikki. Tästä johtuen Suomestakin löytyy useita tekijöitä, jotka myyvät pin up vaatteita.

 

Muitakin kuin vaatteiden muoti-ilmiöitä
Muoti-ilmiöt myös sekoitetaan helposti pelkästään vaatetukseen, hiuksiin tai meikkiin. Muoti-ilmiö saattaa tarkoittaa myös harrastusta tai muun vastaavan asian leviämistä laajalle ihmisjoukolle, joka helposti unohtuu sen uutuudenviehätyksen myötä. Yhtenä esimerkkinä on lankutus. Lankutuksessa mennään makaamaan kädet sivuilla ja jalat suorana jossain odottamattomissa julkisissa paikoissa ja sen valokuvaamista. Tämän jälkeen kuvat jaetaan sosiaaliseen mediaan. Lankutus ei suomessa päässyt kamalaan suosioon, mutta ulkomailla se oli todella kova sana. Valitettavasti lankutuksesta saatiin kuolonuhreja, sillä ihmiset lankuttivat liian vaarallisissa paikoissa.

 

Ruoka
”Karppaus” oli myös iso juttu joskus suomessakin. Karppauksessa ihminen syö vähähiilihydraattista ruokaa. Tätä tapaa käytettiin laihduttamiseen ja painonhallintaan. Karppaaminen ei kuitenkaan ole kovin terveellinen tapa pudottaa painoa, sillä ravintoaineiden määrä virallisista suosituksista jää vähäiseksi. Tämä aiheuttaa myös vähäistä kuidun saamista sekä ummetusta. Juurikin näistä syistä tämä dieetti jäikin muoti-ilmiöksi, ja harvat sitä enään harrastavat.

 

Harrastukset

Yksi tuntematon muoti-ilmiö on myös larppaus. Larppauksella tarkoitetaan roolipelaamista oikeassa elämässä. Kyseessä on harrastus, jossa pelaajat eläytyvät kuvitteellisiin hahmoihinsa pukeutumalla ja käyttäytymällä hahmonsa tavoin pelinjohtajan ennakkoon suunnittelemassa tilanteessa. Ennen peliä pelaajat ovat tutustuneet pelinjohtajien tekemään kuvaukseen Larppaajathahmostaan, tämän kontakteista, eli pelissä olevista tutuista hahmoista, sekä pelimaailmasta. Pelissä tämän ennakkomateriaalin pohjalta jokainen pelaaja pyrkii esittämään hahmoaan ja eläytymään hahmoonsa parhaansa mukaan, ja pyrkii toimimaan niinkuin uskoisi tämän toimivan. Pelejä järjestetään lähes joka viikonloppu, joka puolella suomea. Saman tyyppinen muoti-ilmiö, on tapahtuma nimeltä tracon (Tampereen roolipeli- ja animecon). Tracon järjestetään Tampereella joka vuosi, ja on aloittanut toimintansa jo vuonna 2005. Traconiin pukeudutaan anime tyyliin, eli japanilaiseen animaatioon tai sarjakuvaan viitaten. Yleensä tapahtuma vetää eniten nuoria roolipelaajia sekä anime faneja, mutta vanhempiakin ihmisiä on innostunut tapahtumasta. Yleensä ihmiset pukeutuvat tapahtumaan lempi hahmokseen, joka voi olla peräisin sarjakuvasta tai animaatiosta. Tracon oli yllättävän suosittu tapahtuma, ja siihen osallistui vuonna 2015, jopa 5500 henkilöä ympäri suomen. Traconiin on saapunut myös kunniavieraita, esimerkiksi vuonna 2014, siellä vieraili Jonne Valtonen joka on suomalainen säveltäjä ja tekee musiikkia varsinkin tietokonepeleihin.

Terveys on nyt muodikasta

Terveellisyydestä on tullut uusi muoti ilmiö. Monet naiset ja miehet ovat hurahtaneet uuteen elämäntapaan, ja ihmiset voivat huomattavasti paremmin. Ihmiset eivät enään ihannoi laihoja kehoja, vaan enemmän hieman lihaksikkaita ja hyvinvoivia ihmisiä. Yhtälailla suun terveys ja valkeat hampaat ovat nykyään ihannoituja! Terveyttä usein myös tulkitaan väärin, siksi anoreksia, ortodexia sekä muut samankaltaiset häiriöt ovat yleistyneet.

Luomu-ruokaaMitä tarkoittaa terveys?

Terveys tarkoittaa fyysisen, psyykkisen, sekä sosiaalisen hyvinvoinnin tasapainoa. Parhaimman elämäntapa muutoksen pystyy tekemään ruokavalion avulla, johon saa tänä päivänä todella hyviä vinkkejä. On olemassa kaikenlaisia dieettejä, puhdistuskuureja sekä loppuelämän ruokavalio muutoksia. Kun syöt hyvin, jaksat paljon paremmin ja nukut paremmin. Kasvissyönti on myös lisääntynyt terveellisyyden vuoksi ja varsinkin punaisen lihan syönti on vähentynyt.
Terveyteen ja sen muodikkuuteen on rinnalle noussut kova urheilu ja treenaaminen. Urheilu on toki terveellistä mutta naiset ja miehet ottavat monesti mallia fitnessmalleista, vaikka paras vaihtoehto on treenata niin, että saa itselleen hyvän ja mukavan olon. Ei ole terveellistä treenata kuin ammattilaiset, jotka rehkivät päivästä toiseen kuntosalilla, jos on itse aloittelija. Jokaisen pitäisi miettiä, mikä on oma kunto ja nostaa omaa kuntoaan omalla tahdillaan. Liikunta on hyvästä jokaiselle, ja sillä on paljon terveyshyötyjä. Nukut paremmin, syöt paremmin, jaksat paremmin. Terveyttä ei ole myöskään se, että miltä kehosi näyttää, vaan miltä se tuntuu. Kehon muokkaus voi olla joillekkin hyvä vaihtoehto hyvään oloon, esimerkiksi itsetunnon nostattajana, mutta se ei aina ole paras vaihtoehto. Parasta liikuntaa saat, kun löydät jotain mikä on sinun mielestäsi hauskaa ja haluat sitä tehdä. Kaikki ihmiset eivät pidä esimerkiksi juoksemisesta, joka johtaa siihen että liikunta jää kokonaan. Liikuntaan on ehdolla paljon vaihtoehtoja. Kuntosalit ovat yleistyneet paljon, sillä fitnesskehon ihailusta on tullut uusi hitti. Jotkut ihmiset suosivat zumbaa sekä muunlaisia tanssi-/jumppatunteja. Lähes jokaisessa kaupungissa on nykyään mahdollista harrastaa liikuntaa, mikä sopii juuri omaan makuun ja lompakkoon. On vain tärkeää, että löydät oman harrastuksesi, niin liikkumaan lähteminenkin on paljon helpompaa.

Ystäviä

Terveyteen liittyy muutakin kuin pelkkä liikunta ja ruokavalio. Esimerkiksi unensaanti on todella tärkeää. Jos kärsit jatkuvasta unenpuutteesta saatat altistua monelle haitalle, esimerkiksi keskittymiskykysi alenee, voit altistua ahdistukselle sekä masennukselle, suorituskysysi laskee sekä oppimistulokset heikkenevät. Uni on siis todella tärkeä osa terveyttäsi sekä hyvinvointiasi. Terveyteen liittyy myös sosiaalinen hyvinvointi, eli perheelle, ystäville ja itselleen pitää jättää aikaa. Sosiaalinen hyvinvointi edistää vireystilaasi ja antaa paljon voimia vaikeissakin tilanteissa. Sosiaalista hyvinvointiasi voi edistää esimerkiksi ystävien kanssa kahvittelut sekä muu positiivinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa. Sosiaaliseen hyvinvointiisi voi vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi kiusaajat tai itse huonosti voivat ihmiset.
Parhaan palkinnon terveellisistä elämäntavoista saat hyvästä olosta sekä virkeästä mielestä, mutta on myös tärkeää psyykkeelle, että välillä palkitset itsesi jollain muullakin tavalla. Suklaalevy viikonloppuna, tai illan vietto ulkona ystävien kanssa, ei pilaa terveyttäsi kunhan se pysyy rajoissa. Kun palkitset itsesi silloin tällöin kunnolla, jaksat paremmin taas eteenpäin. Elämässä on hyvä olla rytmi ja arki, sillä se pitää yllä psyykkistä hyvinvointiasi, mutta rytmiä on palkkiona joskus hyvä rikkoa. Muista tehdä asioita jotka tekevät sinut onnelliseksi, ne asiat pistävät sinut jaksamaan paljon paremmin sekä edistävät sillä tavoin terveyttäsi.

Mistä seurata muotia nykypäivänä?

Muotia tuntuu välillä pursuavan ovista ja ikkunoista, ja voi olla että jotkut eivät enään ymmärrä sitä tai pysy perässä. Joskus voi olla hieman sekaisin, että mistä löytäisi parhaimmat muoti vinkit, ja mikä se tämän kesän hitti olikaan. Muodin seuraaminen on myös makuasia, tykkääkö katsella kuvia ja esimerkkejä vai tykkääkö nähdä vaatteet konkreettisesti. Muotia pystyy helposti seuraamaan muutamasta yksinkertaisesta informaatio välineestä.
Lehdet
Lehdet ovat yksinkertaisin tapa seurata muotia. Lehtiä on monen laisia, joten valitse oman näköisesi. Jotkut lehdet käsittelevät arkipäivän muotia ja jotkut käsittelevät julkkisten sekä juhlien kauneimpia luomuksia. Joissain lehdissä myös mainostetaan todella kalliita merkkejä, joihin kaikilla ei välttämättä ole varaa, siksi on olemassa lehtiä, joissa mainostetaan normaaleita ja halvempia vaatteita sekä muotia, jotta kaikilla siihen olisi mahdollisuus. Mieti mikä sinua kiinnostaa eniten. Lehtiä on olemassa suunnattuna myös nuoremmille ja vanhemmille ihmisille erikseen. Vaikkapa Vogue on yksi maailman tunnetuimmista muotilehdistä.

Vogue
Vogue on eräs maailman suosituimmista muotilehdistä

Blogit
Blogit ovat myös hyvä tapa seurata muotia. Muotiblogeja löytyy netistä vaikka kuinka paljon, ja voi olla että löydät saman tyyppisen blogin, joka käsittelee sinun makuusi olevaa muotia. Kaikki ihmiset eivät voi pitää korkokengistä ja pikkumekoista. On olemassa myös blogeja, jotka käsittelevät juuri tämän päivän muotia ja trendejä. Blogeja pystyy myös seuraamaan ja saat aina itsellesi ilmoituksen kun uusi postaus julkaistaan. Blogeja on myös esimerkiksi nettikaupoilla ja julkisuuden henkilöillä, jotka ovat kiinnostuneet muodista, ja joidenkin on helpompi seurata tämän tyyppisiä blogeja.
Julkkikset
Julkisuuden henkilöt seuraavat usein juuri tämän päivän muotia, ja ovat aina askeleen muita edellä. Julkisuuden henkilöt myös usein synnyttävät uusia muoti trendejä. Julkisuuden henkilöistä on usein ympäri nettiä sekä lehtiä kuvia siitä, miten he ovat pukeutuneet. Näistä kuvista voi joillekkin olla helppo löytää inspiraatiota omaan pukeutumiseen, sillä kaikki julkisuuden henkilöt eivät välttämättä ole mallien mitoissa, jotka hämäävät esimerkiksi televisio mainoksissa. Julkisuuden henkilöitä usein ihaillaan ja siksi joillekkin on helpompi ottaa mallia omasta ihailun kohteestaan.
Mainokset
Mainoksia näkee joka puolella ja ovat aina esillä. Muotia voi siis seurata melkein missä vain. Vaatekauppojen mainoksia näkyy televisiossa sekä bussipysäkeillä tai muilla yleisillä paikoilla. Vaatekauppojen näyteikkunoissa näkee myös paljon esimerkiksi tämän hetken hitti vaatteita ja värejä. Mainoksista saa hyvän kuvan nykymuodista, varsinkin kun se esitellään mallin päällä voi sen helposti kuvitella myös itsensä pukemaksi.
Muotinäytökset
Muotinäytöksiä on Suomessakin tarjolla usein. Muotinäytöksiä esitetään esimerkiksi vaatekauppojen sekä mallitoimistojen johdosta. Jos muotinäytökset kiinnostavat, kannattaa seuraavat näytökset etsiä netistä, ja valita mieleisensä.
Vaatekaupat
Vaatekaupassa saat parhaimman kuvan nykymuodista. Yleensä eniten esillä ovat muodikkaimmat vaatteet, ja ne vaihtuvat aina sesongin mukaan. Vaatekupassa saat myyjältä myös apua juuri oikeanlaisen tyylin löytämisestä itsellesi, tämän päivän trendejä mukaillen. Vaatekaupoissa voi myös käydä vain katselemassa, ja tutustumassa tämän hetken muotiin. Vaatekaupoissa on myös esillä usein koruja sekä laukkuja, jotka myötäilevät muotia.

Kuinka voit aloittaa oman muotiblogisi?

Muotiblogeja on olemassa jo aika paljon. Se on suosittu blogityyppi. Jos mietit aloittavasi sellaisen kirjoituksen, kannattaa ensin katsoa millaisia blogeja muut pitävät aiheesta. Jos huomaat että oma ideasi on aika uniikki, niin on ehdottomasti hyvä idea perustaa muotiblogi. Mieti onko tarkoituksesi kirjoitella vain periaatteessa itseäsi varten vai haluatko että yhä suurempi yleisö lukisi blogiasi. Yksi vaihtoehto on myös että tienaat blogillasi. Muodissa tapahtuu koko ajan jotain uutta, joten olethan valmis kirjoittamaan blogiasi usein. Jos kirjoitat harvoin, blogisi myös unohdetaan helposti. Sisällön pitää olla myös laadukasta, jotta sitä on kiinnostavaa lukea ja se jää mieleen lukijalle.

Mihin ja miten?

Blogialusta
WordPress on hyvä alusta blogille

Sitten kun on valmis aloittamaan blogin kirjoituksen, tehtävänä on päättää minne sen haluaa sijoittaa. On olemassa monia ilmaisia paikkoja. Jos haluaa tietynlaisen osoitteen ilman ylimääräisiä tekstejä osoitteessa, pitää käyttää omaa palvelinta ja hankkia oma domain, jos osoite vapaa. Omalle palvelimelle voi asentaa esimerkiksi WordPressin, johon löytyy paljon valmiita sivupohjia blogille. Sivupohjia on helppo muokata mieleisekseen. WordPressiä voi myös käyttää ilman että asentaa sitä omalle palvelimelle, joko käyttämällä WordPressin palvelinta tai vuokraamalla paikan webhotellista. Tällöin ulkoasun ja toimintojen muokkaamiseen on vähemmän mahdollisuuksia. Silloin ei esimerkiksi ole mahdollisuutta asentaa lisäosia ja laajennuksia, kuten käyttäjämäärien seurantaa. Toinen bloggaajien käyttämä ilmainen palvelu on Blogger. Se on Googlen omistama juuri blogeja varten tehty palvelu.

On olemassa monia blogiyhteisöjä ja sellaisia löytyy myös muodin alalta. Tällaisia ovat esimerkiksi Indiedays.com ja Muotiblogi.fi. Näihin kuuluminen voi hyödyntää bloggaajaa varsinkin jos yhteisö on suosittu. Suurin osa suosituista muotiblogeista kuuluu johonkin yhteisöön. Blogiyhteisö voi tehdä blogikampanjointia ja mainostaa. Näin bloggaajien ei tarvitse yksin tehdä näitä ja säästyy aikaa ja rahaa.

Onko blogilla tarkoitus tehdä rahaa?

Blogin kirjoittaminen voi olla pelkkä harrastus, mutta sen avulla voi saada tienestejä ja joskus sitä voi tehdä ihan työkseen.  Suomessa on monta muotibloggaajaa, jotka tienaavat isojakin summia blogillaan. Usein muotiblogi on vain sivutuloa tai pelkkä harrastus. Blogiyhteisö voi olla myös sellainen, jossa maksetaan bloggaajalle julkaisuista.

Blogilla tienaaminen tulee esille myös blogin paikan valinnassa. Esimerkiksi Bluehost on paikka, jossa blogi tienaa sillä kun klikataan blogissa olevia mainoksia. Blogin kirjoittaminen varsinkaan alkuvaiheessa tuo harvoin rahaa tilille. Ainakaan paljoa. Blogiin eteen täytyy nähdä paljon vaivaa ennen kuin sen avulla tienaa.

Miten muut löytävät blogin?

Jos haluat muotiblogillesi paljon lukijoita, sinun pitää hakukoneoptimoida sivusto Googlea varten. Kannattaa myös selvittää mitä muotiyhteisöjä löytyy sosiaalisesta mediasta ja liittyä niihin.  Jo aikaisemmin mainittu blogiyhteisö auttaa myös siinä että moni löytäisi blogisi. Muut bloggaajat saattavat jopa suositella blogiasi. Kannattaa myös laittaa blogiin seuraa-painikkeita mm. Facebook ja Instagram. Tällä tavalla on mahdollisuus jakaa kirjoituksia helpommin sosiaalisessa mediassa. On olemassa myös blogilistoja joihin kannattaa ehdottomasti käydä lisäämässä blogi sitten kun blogi on toiminnassa. Listan ei tarvitse olla pelkästään muotiblogeja varten vaan mainostaminen missä tahansa kannattaa.

Muotiblogin aloittaminen on se helpoin vaihe. Kun on hyvä aihe valmiina ja saa päätettyä miten ja mihin sitä rupeaa kirjoittamaan, on jo aloituksessa pitkällä. Se vaikeampi vaihe on sitten vasta edessä, mutta siihen kannattaa varautua ja sitä kannattaa miettiä jo alkuvaiheessa. Sisältöä kannattaa miettiä jo etukäteen. Jos tuntuu että aiheita riittää hamaan tulevaisuuteen niin tärkeä asia on kunnossa ja blogin kirjoituksella on mahdollisuus jatkua pitkään.