Muotitietoisen Helsinki

Näissä paikoissa muotitietoisen kannattaa käydä Helsingissä

Taas ollaan asian ytimessä ja allekirjoittanut ei niinkään tämän asian ytimeen ole viime aikoina ihan päässyt mukaan. Viimeisintä huutoa allekirjoittaneen pukeutumisessa viimeisen vuoden aikana on ollut shortsit ja uikkarit, sairaalan valkoiset tai kirkkaan punaiset heijastinhousut. Samoin viimeisimmät pääkaupunkiseudulle suuntautuneet reissut, ovat jostain syystä kulkeneet kohti lentokenttää. Allekirjoittanut kuitenkin yrittää antaa kaikkensa, koska netti.. Netti se vain nykyään tietää kaikesta kaiken!

Helsinki
Helsingistä löytyy muotitietoiselle paljon koettavaa ja nähtävää

Ostoskeskukset

Jep, jokaisesta kaupungista löytyy ostoskeskus. Aika jännää, että Helsingistä niitä löytyy useampia. Oli miten oli, niin muotitietoisen tai muodin janoisen tyypin kannattaa varmaan ensimmäiseksi suunnistaa kohti Helsingin ostoskeskuksia. Niin minne sitten?

Legendaarinen Forum Helsingin keskustassa, jonka kaikki tietävät. Suuntaa siis shoppailun himoissasi ensimmäisenä sinne. Forumista löytyy useampiakin muotitietoiselle varmasti kiehtovia liikkeitä. On niin suomalaisedustusta kuin kansainvälistäkin ketjuliikettä edukkaaseen hintaluokkaan tarjolla. Nokka kohti Forumia siis ensihätään!

Vähän parempaa seppälää etsivien shoppailujanoon saattaakin helpotusta löytyä Galleria Esplanadista, joka tarjoaa asiakkaalleen kovan tason muotia ja luksusmerkkejä. Jos siis parempi seppälä kiinnostaa ja lompakko antaa myöden, niin kohti keskustassa sijaitsevaa Galleria Eplanadia. Useat liikkeet varmasti pystyvät tarjoamaan shoppailunnälkään mitä muvampaa muotia ja lompakkokin taatusti kevenee.

Suomen suurimman kauppakeskuksen palveluja tarjoaa Itä-Helsingissä sijaitseva kauppakeskus Itis. Jos siis keskustan kauppakeskukset eivät niin houkuta ja tahdot viettää päiväsi sähläten yhdessä kauppakeskuksessa, suuntaa Itikseen. Myös Itiksestä löytyy niin suomalaista kuin ulkomaistakin tarjontaa muotitietoiselle huokoiseen hintaan.

Tavaratalot

S-ryhmään kuuluva ja Helsingin keskustassa sijaitseva Sokos on varmasti oivallinen paikka tyynnyttäää shoppailuhimoa. Nokka kohti Sokosta siis.

Samoin Stockmann tarjoaa tyylilyyleille varmasti kaikkea mahdollista aina arkikuteista aina viimeisen päälle fiineihin juhlakolttuihin. Ja kyllähän ainakin tällaisen maalaistollon on aina suunnattava Stockmannille, jos sattuu vierailemaan kaupungissa jossa sellainen on. Ja kappas kummaa, miten sieltä aina tarttuukin jotain mukaan..

Helsinki Fashion House

Tarjoaa itseään muotialan tukkutalona, jossa edustettuna niin muoti- kuin sporttiliikkeitäkin on edustettuna reilut 90 kappaletta. Liikeiden joukosta löytyy tuttuja nimiä ja myös hieman tuntemattomampiakin liikkeitä. Kannattaa siis suunnata tsekkaamaan Fashion House, jos todella on innostunut muodista ja ennen kaikkea jostain muustakin, kuin iänikuisista ketjumyymälöistä.

Keskustan putiikit

Aina ei tarvitse suunnata nokkaa kohti suuria ostoskeskuksia ja tavarataloja. Voihan sitä suunnata nokkansa kohti Helsingin keskustaa ja tutkailla pienempiä putiikkeja. Keskustasta löytyy ainakin muotiliikkeet Mango, Tommy Hilfiger, Zara, Louis Vuitton ja Mulberry. Suomalaisina edustuksina muun muassa Minna Parikka ja IvanaHelsinki. Ja tottahan toki Helsinign keskustasta löytyy myös paljon muuta! Jalat alle siis ja kohti Helsingin putiikkeja!

Ulkonäkö kuntoon

Helsingissä vieraillessa kannattaa myös ehdottomasti hyödyntää eri kauneudenhoidollisia palveluita. Pääkaupunkiseudulle on pakkautunut kaikki alan parhaat tekijät, ja heidän hintatasonsa on kovan kilpailun takia melko edullinen. Itse tykkään käydä Helsingin reissuillani valkaisemassa hampaani – tekijöitä löytyy useita ja kaikilla taso on ehdottomasti ihan Euroopan kärkiluokkaa!

Netti apuna

Netin avulla löytää helposti parhaat shoppailuvinkit ja –ideat myös ne, jotka hieman harvemmin Helsingissä vierailevat. Kannattaa siis tutustua shoppailuvinkkeihin ja pohtia missä tahtoisi vierailla ensimmäisenä. Netti on oikein oivallinen valinta siihen, että löytää parhaat mahdolliset shoppailupaikat ja shoppailun lomassa toki parhaimmat ruokapaikat!

Ole muodikas myös töissä!

Tukka hyvin ja näkyyks kello? Työpaikalla voi olla muodikas ilmestys ihan joka päiväkin, jos vaan hassun hauskat työvaatteet sen suovat. Haluaisin nähdä sen asfalttimiehen, joka aamulla pyrkii näyttämään mahdollisimman tyylikkäältä lähtiessään huhkimaan koko päiväksi erämaahan. Tai ensihoitajan, jota tippaakaan kiinnostaa ulkonäkö siinä vaiheessa kun keikka tulee keskellä yötä ja koko edellisen päivän on jo kuskannut kipeitä paikasta toiseen. Ehkä siis alalla kuitenkin on vaikutusta tyylikkyyteen..

Tukka hyvin

 

Oli työvaatteesi sitten punaiset heijastinhousut, oranssit huomiopöksyt tai ihan juuri tasan tarkkaan ne mitkä aamulla iste haluat töihisi pukea, niin voi edes tukan laittamisella pyrkiä tyylikkyyteen. Kyllä, totta se on. Ainakin allekirjoittanut toisinaan jopa ihan jaksaa letittää otsatukkaansa ennen töihin lähtöä, vaikka loppupäivästä letti näyttääkin purkaantuneen suuntaan jos toiseenkin.

Jos taas istut ilmastoidussa toimistossa päivästä toiseen, on tukan laittaminen erityisen tärkeää. Onhan asiakkaiden mukavampi asioida siistin olemuksen omaavan asiakaspalvelijan kanssa, saatika tukka sekaisin pöllähtäneen asiakaspalvelijan kanssa.

Varsinkin pääkaupunkiseudulla tämä korostuu vielä entisestään. Kun asiakkailla on paljon valinnanvaraa, haluavat he aina palvelultaan täydellisen kokemuksen. Siispä suosittelen edellisen tekstin tapaan suuntaamaan suoraan kampaamoon Kruunuhakaan ja hakemaan viimeisen silauksen omalle päälaelle!

 

Kynnet

 

Supermuoti-ilmiö nykypäivänä ja kaikilla on oltava niin lomakynttä kuin ihan arkikynttäkin. Mitä enemmän väriä ja kimalletta, sen parempi. Toki näin on, jos jälleen sinun ei tarvi pohtia sitä mitä kaikkea moisiin glittereihin ja geelilakkauksiin oikein kerääntyy siivotessasi alkoholisoituneen kaduntallaajan oksennusta pitkin autoa.

Jos kuitenkin on mahdollista käyttää työsäsi moisia upeita kynsiä, niin tottahan toki sellaiset pitää olla. Luohan se eräänlaista tyylikkyyttä kantajalleen. Ja onhan ne ihan oikeasti hienoja!

Asusteet ja korut

 

Jos mahdollista, lisää päivän tyyliisi erilaisia asusteita. Rannekello, kaulakoru, rannekorut ja sormukset. Korvakoruista puhumattakaan. Niillä luodaan tyylikkyyttä ja lisäsärmää asuun kuin asuun!

Ja ne jotka eivät työpaikallaan voi sormuksia ja muita helyjä käsissään kantaa, voi aina tuudittautua hienoihin korvakoruihin. Ei, roikkuvat eivät todellakaan sovellu olemukseen, mutta onhan niitä olemassa kaikkia hienoja timantteja ja helmiäkin. Ainakin allekirjoittanut tyytyy niihin ja pyrkii tuomaan olemukseensa hieman lisäsärmää näiden avulla, kun muutakaan ei voi.

 

Seuraa johtajaa

 

Ei nyt ehkä aivan sanan varsinaisessa merkityksessä pidä pukea päälleen juuri sitä, mitä pomo pukee. Lähinnä siis kannattaa seurata muodin kulkua. Pysy siis ajantasalla siitä, mikä on muodikasta ja mikä ei. Lue muotiblogeja ja seuraa julkimoita, ainakin niiden avulla pääsee jo vauhtiin tämän hetkisistä muotitrendeistä. Ja toki shoppailu on oikein hyvä vaihtoehto muodin seuraamiseen! Kaupoissa kun yleensä on tyrkyllä viimeisintä huutoa olevaa ryjää ja rytkyä. Eikä ihan kaikkea tarvitse aina ostaa, voihan sitä joskus mennä ihan vaan katselemaankin mitä kaupoissa on tyrkyllä.

Jos ei ota pysyäkseen viimesimmän muodin mukana, niin tyydy klassikkoihin. Jos vaan työn luonteeseen soveltuu, niin tyydy klassisiin vaatetuksiin. Miehillä oikein oivallisena vaihtoehtona on aina hyvin istuvat farkut tai chinot kera siistin kauluspaidan. Kruunuksi voi vielä lisätä solmion, niin klassinen tyyli on valmis. Entäs leidit? Leidit voivat toki tyytyä klassiseen jakkupukuun tai kynähameeseen ja kauluspaitaan. Onhan niitä klassikkoja tähän maailmaan luotu, joten sen kuin astuu klassikkojen maailmaan, jos nykytrendit ovat jokseenkin kaukana omasta olemuksesta.

Näissä paikoissa muotitietoisen kannattaa käydä Helsingissä

Helsinki on hyvä paikka vierailla, jos on muotitietoinen. Sieltä löytyy paljon putiikkeja, joissa on muodin mukaisia vaatteita, asusteita ja kenkiä. Helsingissä on myös todella kalliiden merkkien liikkeitä, joita ei Suomesta muualta löydä. Helsingissä on myös pieniä muotiputiikkeja ja vintage tuotteita myyviä tahoja. Helsingistä muotitietoinen varmasti löytää mieluisensa putiikin, koska valinnanvaraa löytyy ja parhaat valinnat koko Suomessa. Muotitietoisen kannattaa käydä myös muuallakin Helsingissä kuin pelkissä kaupoissa. Muotitietoiset ostavat myös kirpputoreilta.

Helsinki Design District
Helsinki Design District on suosittu paikka

Pienet putiikit Helsingissä

Helsingissä on pieniä muotiputiikkeja ns. Design District alueella. Se ulottuu Ullanlinnan, Punavuoren, Kampin ja Kaartinkaupungin osien alueelle. Myös kalliossa on paljon pieniä muotiputiikkeja. Niistä löytyy paljon sellaisia muotituotteita, joita ei myydä ihan joka paikassa. Muotitietoinen ei välttämättä halu aina sitä mitä kaikilla muilla on vaan muodinmukaista mutta uniikimpaa. Sitä löytyy Helsingistä näiltä alueilta.

Kuuluisien muotitalojen liikkeet

Helsingissä on kuuluisien muotitalojen liikkeitä, joita ei muualla Suomessa ole. Näitä löytyy Aleksanterinkadun eteläpuolella sijaitsevalta Pohjoisesplanadilta. Siellä on mm. Louis Vuittonin ja Longchampin liikkeet. Helsingistä saa ostettua myös Chanelin laukkuja ja Prada on avannut Helsinkiin liikkeen keväällä 2016 eli aika vasta. Furlan liike sijaitsee Helsingissä Galleria Esplanad tavaratalossa. Samassa tavaratalossa on myös suosittu muotiliike COS sekä Filippa K ja Tommy Hilfiger.

Ulkonäköösi liittyvä muoti

Helsingissä on maamme kattavimmat kauneushoitopalvelut. Siispä sinne päin matkatessa suosittelenkin lämpimästi esimerkiksi rakennekynsien ottamista tai vaikkapa silmämeikissä käymistä. Jos taas tukka kaipaa laittamista, esimerkiksi Kruunuhaan kampaamovalikoima on erittäin laaja. Ja jos taas haluat purukalustosi kuntoon, Helsingin hampaiden valkaisun ammattilaiset osaavat varmasti auttaa sinua!

Vintagea myyvät paikat

Muotitietoinen löytää vintagetuotteita myös kirpputoreilta. Niitä riittää Helsingissä. Kirpputoreja löytyy mm. Fredrikinkadulta sekä Hietalahden kirpputorilta. Myös kauppahallin vieressä on kesäisin kirpputori. Niistä voi muotitietoinen löytää vintage-helmiä. Yksi second hand myymälä Helsingissä on Amado, joka myy merkkivaatteita, asusteita ja laukkuja. Sieltä löytyy jopa Louis Vuittonia, Armania ja Versacea. Amado sijaitsee osoitteessa Fredrikinkatu 25. Ansa on vintage-kauppa, joka löytyy osoitteesta Fleminginkatu 8. Muita vintagea myyviä putiikkeja ovat mm. Hilda Viola, Indian Summer Vintage Strore ja Kaunis Veera sekä moni muu.

Halvat muotiliikkeet

Muoti voi olla myös halpaa. Aleksanterin kadulla sijaitsevat mm. muotivaatteita myyvät Zara, Monki ja H&M. Kampissa sijaitsee Kamppi tavaratalo, jossa on myös paljon ja varsinkin halvempia muotiliikkeitä kuten Mango ja Carlings. Helsingistä löytyy paljon tällaisia halvan muodin liikkeitä, joista osa vain Helsingistä koko Suomessa. Mm. Mango ja Zara ovat hyvin harvinaisia Suomessa.

Muotikierros Helsingissä
Voit myös käydä Helsinki Design Week-muotikierroksella

Muut paikat muotitietoiselle

Helsingissä muotitietoinen voi käydä muuallakin kuin ostosreissussa. Helsingissä kulkee paljon muodikkaita ihmisiä kaduilla, ravintoloissa ja kahviloissa. Niihin kannattaa mennä katselemaan ihmisiä ja selvittämään mikä on tämän hetken muotia. Helsingistä löytyy myös muotiin liittyviä museoita ja näyttelyitä. Tällaisia ovat mm. Designmuseo, jossa ollut mm. Ivana Helsinki 15 näyttely. Designmuseossa järjestetään muotitapahtumia, kuten Suomimuotiin liittyvä yömyöhään järjestettävällä Helsinki Design Weekillä. Siellä voi tavata Suomimuodin tekijöitä.

Helsingistä löytyy siis kaikenlaisille muotitietoisille jotain. Jos on varaa ostaa todella kalliita muotivaatteita, asusteita ja kenkiä niin rahaa saa kyllä helposti kulumaan tuhansia euroja. Jos taas haluaa näitä merkkejä, mutta ei ole varaa tai ei halua kuluttaa niihin tuhansia euroja nii Helsingistä saa ostettua paljon eri paikoista vintage-tuotteita. Myös halpoja muotivaateliikkeitä Helsinki on pullollaan. Kun Helsinkiin lähtee shoppailemaan muotia niin jää harvoin tyhjin käsin. Rahaa saa kulumaan muotiin helposti. Muotia ei tarvitse välttämättä ostaa ollenkaan vaan joskus muotitietoinen voi vain seurata kaduilla muilla julkisilla paikoilla mikä on sen hetken muotia. Se selviää helposti ihmisiä seuraamalla. Helsingissä on myös muotiin liittyviä museoita ja näyttelyitä.

Onko parta komea?

Tekeekö parta miehestä komean?

Miehille myydään partakoneita, partahöyliä, partaveitsiä ja muita parran ajamiseen tarkoitettuja vehkeitä. Joillekin näitä hankitaan jopa isänpäivälahjaa ajatellen. Tämä ei tarkoita sitä että parta ajettaisiin aina kokonaan pois vaan osa käyttää näitä vain parran siistimiseen. Tekeekö parta sitten miehestä komean? No se tietysti riippuu miehestä ja katsojasta. Millaiselle miehelle parta sitten sopii niin että monen mielestä se jopa tekee miehestä komeamman? Kaikille miehille ei parta tosin kasva kuin haituvina sinne tänne tai ei ollenkaan. Monelle miehelle parta on kuitenkin yhtä tärkeä kuin hiukset.

Erilaiset parrat ja mikä niistä komistaa miestä

Viiksistä löytyy monenlaisia versioita ja niille on annettu monenlaisia nimityksiä. Partojakin löytyy monenlaisia ja niillekin on annettu eri nimiä. Parta voi olla pitkä ja erivärinen. Parta voi kasvaa jopa muutamassa tunnissa ainakin lyhyeksi parran sängeksi. Toiset taas kasvattavat partaa useamman kuukauden. Jotkut jopa letittävät partaa. Moni mies on tunnettu parrastaan ja monikaan ei edes tiedä miltä mies näyttää ilman partaa eli ei voi tietää onko mies komeampi ilman partaa.

Parrakkaat miehet
Parrat sopivat vanhoille miehille

Risuparta, ylikasvanut metsuriparta, joulupukin parta, täysparta

Risuparta ja metsuriparta ovat partatyylejä, joita on kasvatettu pitkään. Nämä eivät tee miestä komeaa, koska silloin niitä ei ole hoidettu hyvin. Risuparta tarkoitta sitä että parran on annettu kasvaa valtoimenaan ja se on jätetty hoitamatta.

Jos parrasta haluaa pitkän, mutta hyvännäköisen sen hoitamiseen löytyy monia keinoja. Parran lisäksi täytyy pitää huolta myös parran alla olevasta ihosta. Parran alle tulee helposti finnejä tai ihoa voi kuivua ja kutista. Partaan ja sen alla olevalle iholle voi laittaa öljyä tai balsamia. Silloin partakin asettuu paremmin. Partaan voi laittaa myös partabalsamia, viiksivahaa tai muita muotoilutuotteita. Pitkä parta pitää myös muistaa pestä, koska siihen tarttuu helposti ruokaa ja muuta likaa. Näillä tekniikoilla voi siis pitkäkin parta näyttää hyvältä ja jopa komistaa miestä.

Punaparta, mustaparta

Partoja on monenvärisiä. Jos on jo siinä iässä, että partaan alkaa tulemaan harmaita hapsuja, kannattaa miettiä pitääkö silloin partaa. Harmaat hapsut ja läiskät siellä täällä vain vanhentavat miestä ja harva niistä komistuu. Joillakin miehillä parta on punainen ja toisilla se on musta. Värejä löytyy yhtä paljon kuin hiuksissakin. Partaa ei kuitenkaan yleensä värjätä niin kuin hiuksia. Se mikä väri komistaa on kiinni siitä kuka arvostelee, koska onhan punapäille, blondeille, bruneteille ym. myös omat ihailijansa hiuksienkin osalla.

Parin päivän sänki on miehekäs

Monelle miehelle parta kasvaa seuraavaan päivään mennessä takaisin vaikka leikkaisi koko parran pois. Lyhyt sänki onkin aika miehekkään näköinen. Parta on miehisyyden merkki, joten lyhyt sänki kertoo sen että miehelle kasvaa nopeasti parta. Jos mies on komea muutenkin niin mitäpä sitä kasvoja peittämään vaan antaa vain pienen sängen päästä sen päälle kasvamaan.

Muotoiltu parta

Muotoilu parta on ehkä se parhaiten miestä komistava parta. Se näyttää miehestä sen, että parran ei vain anneta kasvaa valtoimenaan vaan siitä myös huolehditaan. Parran voi muotoilla niin että sillä peitetään huonot osa kasvoista ja se korostaa niitä parhaita kohtia.

Parralla voi peittää kasvojen ongelmia

Parralla voi peittää esimerkiksi ihon virheitä ja puutteita. Jos miehellä on vaikka liian kulmikas leuka niin pitkällä parralla sen saa piilotettua. Jos ihossa on arpia, näppyjä tai muita virheitä niin nekin saa peitettyä parralla jos ne ovat juuri parran kohdalla. Parta voi myös korostaa kasvojen parhaita ominaisuuksia.

Miksi antiikkiset huonekalut ovat niin arvokkaita ja mistä niitä voi etsiä sekä ostaa?

Antiikkinen huonekalu on vanha huonekalu. Ne ovat usein jaoteltu tyylisuuntien ja aikakausien mukaan. Koska antiikkisen huonekalun tekemisestä on kauan, niitä ei välttämättä ole montaa samanlaista enää jäljellä ja joissain tapauksissa vain yksi. Harvinaisuus on yksi syy miksi ne ovat usein kalliita. Suomessa huonekalu on antiikkia jos se on yli 100 vuotta vanha. Ennen huonekaluja ei juurikaan vaihdettu uusiin ja ne piti tehdä kestäviksi. Niiden laadukas materiaali on myös yksi syy miksi ne ovat niin kalliita. Myös antiikkisen huonekalun aikaisempi omistaja voi olla syy korkeaan hintaan. Esimerkiksi Venäjän tsaariperheen huonekaluryhmä myytiin sadoilla tuhansilla euroilla. Huonekalun tekijällä ja merkillä on myös suuri merkitys sekä tietysti tyylisuunnalla. Tyylisuunnat usein kertovat sen minä aikakautena antiikkinen huonekalu on tehty.

Antiikkinen silitysrauta
Harvinainen antiikkinen silitysrauta

Antiikkiliikkeet

Antiikkiliike on paikka joka tulee ensimmäisenä mieleen, kun haluaa löytää antiikkisia huonekaluja. Antiikkiliikkeitä löytyy Suomesta satoja jopa tuhansia. Löytääkseen antiikkihuonekaluja ei liikkeen tarvitse välttämättä olla juuri antiikkiliike. Monilla kirpputoreilla saattaa olla myynnissä hyvinkin vanhoja huonekaluja, jotka ovat jo antiikkia. Myös huutokaupat ovat hyviä paikkoja antiikkisten huonekalujen löytämiseksi. Kun ostat itse paikan päältä antiikkisia esineitä, niiden kuljettamista kannattaa miettiä tarkasti. Jos vaikkapa asut Helsingissä, mutta olet menossa Tampereelle huutokauppaan, voi tulla huomattavasti halvemmaksi vuokrata pakettiauto Helsingistä sen sijaan, että maksaisit rahdit Tampereelta. Ja voitte näin sopia muiden keräilijöiden kanssa ”kimppakyydeistä” ostetuille esineille, jolloin kulut edelleen pienentyvät!

Nettikauppa

Jos etsii jotain tiettyä tai tietynlaista antiikkista huonekalua niin sen löytää helpommin ja nopeammin netin avulla. Monilla antiikkiliikkeillä on liikkeen lisäksi nettisivut, joissa on kuvia liikkeen valikoimista. Jotkut liikkeet myös myyvät netin kautta niitä eli antiikkisia huonekaluja voi ostaa myös verkkokaupasta.

Antiikkisia huonekaluja on paljon yksityisissä kodeissa. Niitä on peritty tai hankittu itse ostamalla. Monet haluavat myydä niitä eteenpäin ja netissä onkin paljon paikkoja tätä varten. Huuto.net on yksi suosittu myyntipaikka. Sieltä voi myös löytyä antiikkisia huonekaluja. Huuto.netissä myydään joko kiinteällä hinnalla tai huutokauppana. Myyjältä voi kysyä lisätietoja ja – kuvia tuotteesta ja antiikkisen huonekalun kohdalla se on ihan tarpeellistakin kun kyse on usein kalliista tuotteesta, joka on vanha. Huuto.netissä on oma osasto antiikkisille tavaroille. Niitä voi lajitella nimen ja hinnan lisäksi myös kunnon ja sijainnin mukaan.

Huutokauppa
Huutokaupat ovat hyviä paikkoja etsiä antiikkia

Toinen Huuto.netin tyylinen kauppapaikka on tori.fi. Siellä myydään ja ostetaan käytettyjä tavaroita. Huuto.netistä poiketen siellä otetaan suoraan yhteys myyjään ja sovitaan kaupoista. Koska antiikkinen huonekalu on kallis ja vanha sen kuljetus kannattaa hoitaa itse. Tori.fi – palvelussa usein onkin tarkoitus, että tavara haetaan itse. Tällä tavalla pääsee myös ensin näkemään tuotteen, joka on ihan hyvä kun on ostamassa antiikkista huonekalua. Myös Tori.fissä on oma osasto antiikkisille tuotteille.

Netissä on myös monia muita kauppapaikkoja, joista voi löytää antiikkisia huonekaluja. Yksi näistä on Facebookissa sijaitsevat myyntiryhmät. Sieltä saattaa löytyä jopa juuri antiikkisille huonekaluille tarkoitettu ryhmä ja hyvällä tuurilla vielä antiikkisten huonekalujen myyntiryhmä jonka jäsenet asuvat omalla paikkakunnalla.

Ulkomaat

Monet hankkivat antiikkisia huonekaluja myös ulkomailta. Suomesta ei välttämättä löydy juuri sitä jota etsii, joten mahdollisuudet löytää se tietty antiikkinen huonekalu kasvaa, kun laajentaa etsimistä muihin maihin. Etsiä voi ulkomaisista nettikaupoista, mutta ostaa voi myös ulkomailla ollessa. Kannattaa olla varuillaan ettei osta vahingossa halpaa kopiota huonekalusta. Huonekalun tuominen Suomeen voi olla vaikeaa, koska huonekalut ovat usein isoja. Autolla liikkuessa voi kuitenkin tuoda jo aika isoja huonekaluja mukanaan.

On olemassa myös yrityksiä, jotka auttavat antiikkisen huonekalun etsimisessä. Heille voi esittää toiveensa siitä mitä etsii ja mihin hintaan. Näillä yrityksillä on hyvät yhteydet sekä kotimaassa että ulkomailla.

Mitä minä antaisin puolisolleni syntymäpäivälahjaksi?

Kun puolison syntymäpäivä lähenee, kannattaa jo ajoissa miettiä mitä antaa hänelle lahjaksi. Varsinkin jos aikoo tilata jotain verkkokaupasta. Kaikki eivät halua mitään lahjaa ja tätäkin toivetta pitää kunnioittaa. Jos puoliso ei ole toivonut, että ei halua syntymäpäivää muistettavan ollenkaan, voi lahja olla jotain muuta kuin materiaalia. Jos haluat ostaa puolisollesi vaatetta tai jonkin teknisen laitteen ja et oikein ole varma millainen hänelle sopisi, niin tässä tilanteessa voit hankkia hänelle lahjakortin. Tämä on kuitenkin se helppo keino ja ei käy jos puolisosi arvostaa sitä, että lahjaa varten on nähty vaivaa. Muista, että lahja jonka itse haluaisit, ei välttämättä ole se mitä puolisosi haluaa. Siksi on hyvä kuunnella puolisoasi ja selvittää ajoissa hänen mieltymyksensä ja toiveensa.

Peruslahja

Peruslahjasta tulee mieleen jokin esine esimerkiksi kirja. Jos tiedät että puolisosi toivoo jotain erityistä kirjaa tai esinettä pääset helpolla. Lahjaan voi myös nähdä lisävaivaa ja kirjan lisäksi antaa jotain muutakin. Tällainen voi olla esimerkiksi lahjakortti johonkin hemmottelupaikkaan, yhteinen illallinen tai elämys.

Vaate tai asuste

Mielekäs vaate on aina vaikea ostos, koska sellainen on vaikea itsekin löytää. Kootkin voivat vaihdella eri merkeillä. Asusteeseen on helpompi päätyä, koska esimerkiksi huiveissa ja laukuissa ei tarvitse kokotietoa. Vaatteen ja asusteen osto voi onnistua, jos puolisosi on paljastanut jonkin vaatteen jonka haluaa. Siis juuri tietynlaisen vaatteen, josta tiedät merkin ja värin. Kaikista varminta on kuitenkin päätyä ostamaan lahjakortti hänen lempivaatekauppaan. Ja etenkin naispuolista puolisoa korut, kuten kaulakoru, miellyttävät aivan varmasti!

Sormus ja kaulakoru
Kaunis koru voi olla täydellinen lahja

Tekninen laite

Tekniset laitteet ovat aika kalliita lahjoja. Sellaista ei kannata ostaa syntymäpäivälahjaksi, jos on vähäinenkin pelko että se jää pölyttymään nurkkaan. Jos olet aivan varma että puolisosi tarvitsee vaikka uuden matkapuhelimen ja tiedät juuri millaisen niin se on hyvä lahjavaihtoehto. Samalla tavalla kuin vaatteiden ja asusteiden kohdalla, lahjakortti toimii tässäkin jos et ole aivan varma ideastasi.

Hemmottelu ja elämys

Jos puolisosi ei välitä materialistisista lahjoista, yksi vaihtoehto on hemmotella häntä. Moni ostaa lahjakortin hierontaan, kauneushoitolaan, parturiin tai kampaajalle. Tässäkin voi ajatus mennä pieleen. Kaikki eivät esimerkiksi halua käydä kasvohoidossa tai niskahieronnassa. Jos tiedät missä puolisosi käy parturissa tai kampaajalla niin kannattaa ostaa lahjakortti juuri sinne. Miksi hän haluaisi mennä johonkin toiseen paikkaan, jos itse on valinnut aikanaan oman parturikohteensa.

Varsinkin jos teillä on lapsia ja vähän yhteistä aikaa, yksi hyvä lahjaidea on yhteinen aika. Voit yllättää puolisosi ja sopia etukäteen lastenhoidosta. Jatko riippuu ihan siitä mitä tiedät puolisosi haluavan. Voit varata pöydän hänen lempi ravintolastaan ja viedä hänet teatteriin tai elokuviin.

Laskuvarjohyppy
Laskuvarjohyppy voi olla sopivin lahja hurjapäälle

Jos puolisosi täyttää pyöreitä vuosia niin lahja voi olla jotain vielä suurempaa kuin edellä mainitut. Voi viedä hänet matkalle. Tässäkin tilanteessa pitää tuntea hyvin puolisosi toiveet. Matka ei ole hyvä idea, jos hänellä ei ole sinne oikeastaan aikaa lähteä tai hän ei pidä matkustamisesta. jotkut haluavat myös itse olla mukana suunnittelemassa minne lähdetään matkalle. Lahjan voi siis tässä tapauksessa kertoa etukäteen.

Jos puolisosi on hurjapää, lahjaksi voi antaa jonkin hurjan kokemuksen vaikkapa laskuvarjohypyn tai kuumailmapallolennon. Kaikista tärkeintä lahjan valinnassa on se, että sinä tiedät parhaiten millainen puolisosi on ja mitä hän haluaa ja näytät hänelle sillä, että välität hänestä ja olet nähnyt vaivaa lahjan hankinnassa. Voi olla vaikeaa tai sitten ei. Älä valitsee lahjaa mututuntumalla!

Oletko raskaana? Odottava äitikin voi olla muodikas!

Vanha kuva raskaasta naisesta
Entisaikojen raskausmuotia

Sanotaan että raskaana nainen on kauneimmillaan. Jotkut haluavat kätkeä vauvamahan ja toiset taas tuoda sen esille. Toisilla raskausmaha ei näy kuin vasta kun raskaus on pitkällä ja toisilla alkaa heti raskauden alussa maha turvottaa. Joka tapauksessa jos olet raskaana missä vaiheessa tahansa voit pukeutua muodikkaasti. Omaa tyyliä ei tarvitse vaihtaa, jos ei halua. Raskausmallistoista löytyy muodikkaita vaatteita, jotka on tehty saman tyylin mukaan kuin normaalit muotivaatteet.

Ennen ja nyt

Raskautta ei ennen haluttu korostaa pukeutumisella. Vielä 90-luvulla äitiysvaatteet olivat sellaisia, että maha saatiin piiloon mahdollisimman hyvin. Äitiysvaatteet näyttivät teltoilta ja odottavat äidit eivät näyttäneet kovin muodikkailta. Aika monella raskaana olevalla oli farkkuhaalarit, jotka peittivät mukavasti kasvavan mahan ja olivat mukavan rennot päällä. Nykyään äitiysvaatteet ovat muodikkaita ja hyvin istuvia. Nykyään tuleva äiti voi näyttää hyvältä! Äitiysvaate voi olla samalla muodikas ja mukava päällä. Äitiysvaatteena löytyy melkein mitä tahansa: housuja, shortseja, paitoja, takkeja, urheiluvaatteita, uimapukuja, mekkoja, sukkahousuja, legginsejä, alusvaatteita ja yöpaitoja.

Äitiysmuoti
Äitiysvaatteet voivat olla muodikkaita

Julkimot ja kuninkaalliset näyttävät esimerkkiä myös raskausmuodissa

Monia julkisuuden henkilöitä, esimerkiksi kuninkaalliseen sukuun kuuluvia raskaana olevia seurataan tarkasti myös silloin kun he ovat raskaana. Cambridgen Herttuatar Kate Middleton jopa teki raskaana ollessaan äitiysmuoti-trendin. Hän käytti pilkullista äitiysmekkoa, joka sai aikaan sen että pilkulliset vaatteet ovat olleet muotia sen jälkeen myös muissakin vaatteissa kuin raskausvaatteissa.

Raskausmallistot

Moni äitiysvaate on yhtä muodikas ja samannäköinen kuin normaali muodikas vaate, mutta ne on tehty niin että raskausmahan kanssa ne ovat mukavia päällä. Monilla muotitaloilla on raskausmallistot erikseen.

Housuissa ja farkuissa on usein korkea ja joustava resoriosa ylhäällä, joka tukee mahaa ja housut pysyvät paremmin ja istuvat paremmin päälle. Resorin alaosasta housut näyttävät ihan samanlaisilta kuin normaalit housut. Samalla tavalla äitiyssukkahousuissa ja – legginseissä yläosa on joustava ja korkea. Raskausajan vaatteen ei tarvitse olla välttämättä juuri raskaudelle tarkoitettu näyttääkseen hyvältä. Väljät puserot ja mekot voivat näyttää hyvältä päällä vaikkapa muodikkaiden raskaushousujen kanssa. Puseroita ja mekkoja löytyy paljon myös raskausmallistoista. Niissä on usein vyötärön kohdalla rypytys tai normaalimuodissakin käytetty kellohelma. A-mallisia mekkoja käytetään niin raskaus- kuin normaalimuodissakin. Jos haluaa että raskausmaha erottuu hyvin, nykyään raskausvaatteista löytyy myös tiukkoja mekkoja ja puseroita, jotka joustavat mahan kohdalta.

Kesällä on helpompaa olla raskaana ainakin pukeutumisen kannalta. Silloin ei tarvitse välttämättä ulkotakkia ja voi pukeutua pelkästään ihanan kevyisiin muodikkaisiin mekkoihin. Varsinkaan loppuraskaudessa ei entinen ulkotakki enää mahdu kiinni. Muotitietoisen ei kuitenkaan tarvitse hankkia kokoa isompia takkeja vaan on olemassa takkeja, jotka on tehty kasvavaa mahaa varten.

Äitiysvaatteilla on lyhyt käyttöaika?

Jos ei halua ostaa vaatetta pelkästään raskauden aikaiseen käyttöön, on olemassa monia raskausvaatteita, jotka näyttävät hyvältä ilman raskausmahaakin. Monia raskauspaitoja on tarkoitus käyttää raskauden jälkeen imetyspaitoina ja miksipä niitä ei voisi käyttää vielä imetysajankin jälkeenkin. Housuja voi käyttää myös raskauden jälkeen ja monet käyttävätkin kun ne on niin mukavat jalassa ja raskauden jälkeen mahakin voi pömpöttää vielä jonkin aikaa.  Takkiakaan ei tarvitse välttämättä ostaa pelkästään raskauden ajaksi. On olemassa ulkotakkeja, joissa on lisäpala edessä, jolloin takkia voi käyttää kaksivetoketjullisena mallina. Takista saa tehtyä myös yksivetoketjullisen ja käyttää raskauden jälkeen perustakkina.

Raskaana voi olla siis muodikas. Tyylejä ja keinoja on monenlaisia sen mukaan haluaako pukeutua saman tyylin mukaan kuin ennen vai kokeilla jotain uutta. Jotkut kokevat että kasvava maha pitää piilottaa mahdollisimman hyvin ja toiset haluavat korostaa sitä. Kummallakin tyylillä voi näyttää muodikkaalta.

    

Pin up ja muut vähemmän tunnetut muoti-ilmiöt

Pin up tunnetaan usein nimeltä Suomessa, mutta harva oikeasti tietää mitä se on. Pin up on syntynyt 1800-luvun loppu puolella, ja oli aluksi kuvataidemuoto. Lehdet alkoivat värittää kansiansa kuvilla, joissa oli kuvattu vähäpukeinen, viaton ja seksikäs nuorinainen, eli pin up tyttö. Myöhemmin pin up tyttöjä ollaan käytetty myös mainonnassa, esimerkiksi coca-cola on käyttänyt mainonnassaan pin uppia. Pin up on siis joskus ollut todellakin suuri muoti-ilmiö, mutta nykyään sitä ei juurikaan tunneta. Pin up tunnetaan myös sanalla ”fiftari tyyli”, eli 50-luvun tyyli.

Pin up tyyliä
Pin upille löytyy silti suomestakin vielä uskolliset fanit. Esimerkiksi vuonna 2015, suomessa järjestettiin pin up missikisat, joka veti melko paljon suosiota. Naiset pukeutuvat kuviin vintage tyylillä, ja hieman seksikkäästi. Pin up mallit eivät yleensä ole laihoja, vaan melko kurvikkaita, jota suositaan pin upissa. Pin up tyyliin kuuluu myös näyttävät silmän rajaukset, hiuksiin asetettava huivi tai muu päähine sekä lantiota korostavat vaatteet. Pin uppiin kuuluu myös ajeleminen vanhoilla amerikan raudoilla, sekä rock musiikki. Tästä johtuen Suomestakin löytyy useita tekijöitä, jotka myyvät pin up vaatteita.

 

Muitakin kuin vaatteiden muoti-ilmiöitä
Muoti-ilmiöt myös sekoitetaan helposti pelkästään vaatetukseen, hiuksiin tai meikkiin. Muoti-ilmiö saattaa tarkoittaa myös harrastusta tai muun vastaavan asian leviämistä laajalle ihmisjoukolle, joka helposti unohtuu sen uutuudenviehätyksen myötä. Yhtenä esimerkkinä on lankutus. Lankutuksessa mennään makaamaan kädet sivuilla ja jalat suorana jossain odottamattomissa julkisissa paikoissa ja sen valokuvaamista. Tämän jälkeen kuvat jaetaan sosiaaliseen mediaan. Lankutus ei suomessa päässyt kamalaan suosioon, mutta ulkomailla se oli todella kova sana. Valitettavasti lankutuksesta saatiin kuolonuhreja, sillä ihmiset lankuttivat liian vaarallisissa paikoissa.

 

Ruoka
”Karppaus” oli myös iso juttu joskus suomessakin. Karppauksessa ihminen syö vähähiilihydraattista ruokaa. Tätä tapaa käytettiin laihduttamiseen ja painonhallintaan. Karppaaminen ei kuitenkaan ole kovin terveellinen tapa pudottaa painoa, sillä ravintoaineiden määrä virallisista suosituksista jää vähäiseksi. Tämä aiheuttaa myös vähäistä kuidun saamista sekä ummetusta. Juurikin näistä syistä tämä dieetti jäikin muoti-ilmiöksi, ja harvat sitä enään harrastavat.

 

Harrastukset

Yksi tuntematon muoti-ilmiö on myös larppaus. Larppauksella tarkoitetaan roolipelaamista oikeassa elämässä. Kyseessä on harrastus, jossa pelaajat eläytyvät kuvitteellisiin hahmoihinsa pukeutumalla ja käyttäytymällä hahmonsa tavoin pelinjohtajan ennakkoon suunnittelemassa tilanteessa. Ennen peliä pelaajat ovat tutustuneet pelinjohtajien tekemään kuvaukseen Larppaajathahmostaan, tämän kontakteista, eli pelissä olevista tutuista hahmoista, sekä pelimaailmasta. Pelissä tämän ennakkomateriaalin pohjalta jokainen pelaaja pyrkii esittämään hahmoaan ja eläytymään hahmoonsa parhaansa mukaan, ja pyrkii toimimaan niinkuin uskoisi tämän toimivan. Pelejä järjestetään lähes joka viikonloppu, joka puolella suomea. Saman tyyppinen muoti-ilmiö, on tapahtuma nimeltä tracon (Tampereen roolipeli- ja animecon). Tracon järjestetään Tampereella joka vuosi, ja on aloittanut toimintansa jo vuonna 2005. Traconiin pukeudutaan anime tyyliin, eli japanilaiseen animaatioon tai sarjakuvaan viitaten. Yleensä tapahtuma vetää eniten nuoria roolipelaajia sekä anime faneja, mutta vanhempiakin ihmisiä on innostunut tapahtumasta. Yleensä ihmiset pukeutuvat tapahtumaan lempi hahmokseen, joka voi olla peräisin sarjakuvasta tai animaatiosta. Tracon oli yllättävän suosittu tapahtuma, ja siihen osallistui vuonna 2015, jopa 5500 henkilöä ympäri suomen. Traconiin on saapunut myös kunniavieraita, esimerkiksi vuonna 2014, siellä vieraili Jonne Valtonen joka on suomalainen säveltäjä ja tekee musiikkia varsinkin tietokonepeleihin.

Mistä seurata muotia nykypäivänä?

Muotia tuntuu välillä pursuavan ovista ja ikkunoista, ja voi olla että jotkut eivät enään ymmärrä sitä tai pysy perässä. Joskus voi olla hieman sekaisin, että mistä löytäisi parhaimmat muoti vinkit, ja mikä se tämän kesän hitti olikaan. Muodin seuraaminen on myös makuasia, tykkääkö katsella kuvia ja esimerkkejä vai tykkääkö nähdä vaatteet konkreettisesti. Muotia pystyy helposti seuraamaan muutamasta yksinkertaisesta informaatio välineestä.
Lehdet
Lehdet ovat yksinkertaisin tapa seurata muotia. Lehtiä on monen laisia, joten valitse oman näköisesi. Jotkut lehdet käsittelevät arkipäivän muotia ja jotkut käsittelevät julkkisten sekä juhlien kauneimpia luomuksia. Joissain lehdissä myös mainostetaan todella kalliita merkkejä, joihin kaikilla ei välttämättä ole varaa, siksi on olemassa lehtiä, joissa mainostetaan normaaleita ja halvempia vaatteita sekä muotia, jotta kaikilla siihen olisi mahdollisuus. Mieti mikä sinua kiinnostaa eniten. Lehtiä on olemassa suunnattuna myös nuoremmille ja vanhemmille ihmisille erikseen. Vaikkapa Vogue on yksi maailman tunnetuimmista muotilehdistä.

Vogue
Vogue on eräs maailman suosituimmista muotilehdistä

Blogit
Blogit ovat myös hyvä tapa seurata muotia. Muotiblogeja löytyy netistä vaikka kuinka paljon, ja voi olla että löydät saman tyyppisen blogin, joka käsittelee sinun makuusi olevaa muotia. Kaikki ihmiset eivät voi pitää korkokengistä ja pikkumekoista. On olemassa myös blogeja, jotka käsittelevät juuri tämän päivän muotia ja trendejä. Blogeja pystyy myös seuraamaan ja saat aina itsellesi ilmoituksen kun uusi postaus julkaistaan. Blogeja on myös esimerkiksi nettikaupoilla ja julkisuuden henkilöillä, jotka ovat kiinnostuneet muodista, ja joidenkin on helpompi seurata tämän tyyppisiä blogeja.
Julkkikset
Julkisuuden henkilöt seuraavat usein juuri tämän päivän muotia, ja ovat aina askeleen muita edellä. Julkisuuden henkilöt myös usein synnyttävät uusia muoti trendejä. Julkisuuden henkilöistä on usein ympäri nettiä sekä lehtiä kuvia siitä, miten he ovat pukeutuneet. Näistä kuvista voi joillekkin olla helppo löytää inspiraatiota omaan pukeutumiseen, sillä kaikki julkisuuden henkilöt eivät välttämättä ole mallien mitoissa, jotka hämäävät esimerkiksi televisio mainoksissa. Julkisuuden henkilöitä usein ihaillaan ja siksi joillekkin on helpompi ottaa mallia omasta ihailun kohteestaan.
Mainokset
Mainoksia näkee joka puolella ja ovat aina esillä. Muotia voi siis seurata melkein missä vain. Vaatekauppojen mainoksia näkyy televisiossa sekä bussipysäkeillä tai muilla yleisillä paikoilla. Vaatekauppojen näyteikkunoissa näkee myös paljon esimerkiksi tämän hetken hitti vaatteita ja värejä. Mainoksista saa hyvän kuvan nykymuodista, varsinkin kun se esitellään mallin päällä voi sen helposti kuvitella myös itsensä pukemaksi.
Muotinäytökset
Muotinäytöksiä on Suomessakin tarjolla usein. Muotinäytöksiä esitetään esimerkiksi vaatekauppojen sekä mallitoimistojen johdosta. Jos muotinäytökset kiinnostavat, kannattaa seuraavat näytökset etsiä netistä, ja valita mieleisensä.
Vaatekaupat
Vaatekaupassa saat parhaimman kuvan nykymuodista. Yleensä eniten esillä ovat muodikkaimmat vaatteet, ja ne vaihtuvat aina sesongin mukaan. Vaatekupassa saat myyjältä myös apua juuri oikeanlaisen tyylin löytämisestä itsellesi, tämän päivän trendejä mukaillen. Vaatekaupoissa voi myös käydä vain katselemassa, ja tutustumassa tämän hetken muotiin. Vaatekaupoissa on myös esillä usein koruja sekä laukkuja, jotka myötäilevät muotia.

Kuinka voit aloittaa oman muotiblogisi?

Muotiblogeja on olemassa jo aika paljon. Se on suosittu blogityyppi. Jos mietit aloittavasi sellaisen kirjoituksen, kannattaa ensin katsoa millaisia blogeja muut pitävät aiheesta. Jos huomaat että oma ideasi on aika uniikki, niin on ehdottomasti hyvä idea perustaa muotiblogi. Mieti onko tarkoituksesi kirjoitella vain periaatteessa itseäsi varten vai haluatko että yhä suurempi yleisö lukisi blogiasi. Yksi vaihtoehto on myös että tienaat blogillasi. Muodissa tapahtuu koko ajan jotain uutta, joten olethan valmis kirjoittamaan blogiasi usein. Jos kirjoitat harvoin, blogisi myös unohdetaan helposti. Sisällön pitää olla myös laadukasta, jotta sitä on kiinnostavaa lukea ja se jää mieleen lukijalle.

Mihin ja miten?

Blogialusta
WordPress on hyvä alusta blogille

Sitten kun on valmis aloittamaan blogin kirjoituksen, tehtävänä on päättää minne sen haluaa sijoittaa. On olemassa monia ilmaisia paikkoja. Jos haluaa tietynlaisen osoitteen ilman ylimääräisiä tekstejä osoitteessa, pitää käyttää omaa palvelinta ja hankkia oma domain, jos osoite vapaa. Omalle palvelimelle voi asentaa esimerkiksi WordPressin, johon löytyy paljon valmiita sivupohjia blogille. Sivupohjia on helppo muokata mieleisekseen. WordPressiä voi myös käyttää ilman että asentaa sitä omalle palvelimelle, joko käyttämällä WordPressin palvelinta tai vuokraamalla paikan webhotellista. Tällöin ulkoasun ja toimintojen muokkaamiseen on vähemmän mahdollisuuksia. Silloin ei esimerkiksi ole mahdollisuutta asentaa lisäosia ja laajennuksia, kuten käyttäjämäärien seurantaa. Toinen bloggaajien käyttämä ilmainen palvelu on Blogger. Se on Googlen omistama juuri blogeja varten tehty palvelu.

On olemassa monia blogiyhteisöjä ja sellaisia löytyy myös muodin alalta. Tällaisia ovat esimerkiksi Indiedays.com ja Muotiblogi.fi. Näihin kuuluminen voi hyödyntää bloggaajaa varsinkin jos yhteisö on suosittu. Suurin osa suosituista muotiblogeista kuuluu johonkin yhteisöön. Blogiyhteisö voi tehdä blogikampanjointia ja mainostaa. Näin bloggaajien ei tarvitse yksin tehdä näitä ja säästyy aikaa ja rahaa.

Onko blogilla tarkoitus tehdä rahaa?

Blogin kirjoittaminen voi olla pelkkä harrastus, mutta sen avulla voi saada tienestejä ja joskus sitä voi tehdä ihan työkseen.  Suomessa on monta muotibloggaajaa, jotka tienaavat isojakin summia blogillaan. Usein muotiblogi on vain sivutuloa tai pelkkä harrastus. Blogiyhteisö voi olla myös sellainen, jossa maksetaan bloggaajalle julkaisuista.

Blogilla tienaaminen tulee esille myös blogin paikan valinnassa. Esimerkiksi Bluehost on paikka, jossa blogi tienaa sillä kun klikataan blogissa olevia mainoksia. Blogin kirjoittaminen varsinkaan alkuvaiheessa tuo harvoin rahaa tilille. Ainakaan paljoa. Blogiin eteen täytyy nähdä paljon vaivaa ennen kuin sen avulla tienaa.

Miten muut löytävät blogin?

Jos haluat muotiblogillesi paljon lukijoita, sinun pitää hakukoneoptimoida sivusto Googlea varten. Kannattaa myös selvittää mitä muotiyhteisöjä löytyy sosiaalisesta mediasta ja liittyä niihin.  Jo aikaisemmin mainittu blogiyhteisö auttaa myös siinä että moni löytäisi blogisi. Muut bloggaajat saattavat jopa suositella blogiasi. Kannattaa myös laittaa blogiin seuraa-painikkeita mm. Facebook ja Instagram. Tällä tavalla on mahdollisuus jakaa kirjoituksia helpommin sosiaalisessa mediassa. On olemassa myös blogilistoja joihin kannattaa ehdottomasti käydä lisäämässä blogi sitten kun blogi on toiminnassa. Listan ei tarvitse olla pelkästään muotiblogeja varten vaan mainostaminen missä tahansa kannattaa.

Muotiblogin aloittaminen on se helpoin vaihe. Kun on hyvä aihe valmiina ja saa päätettyä miten ja mihin sitä rupeaa kirjoittamaan, on jo aloituksessa pitkällä. Se vaikeampi vaihe on sitten vasta edessä, mutta siihen kannattaa varautua ja sitä kannattaa miettiä jo alkuvaiheessa. Sisältöä kannattaa miettiä jo etukäteen. Jos tuntuu että aiheita riittää hamaan tulevaisuuteen niin tärkeä asia on kunnossa ja blogin kirjoituksella on mahdollisuus jatkua pitkään.